Rafael Ontiveros Bedolla (Meksiko): Lisko poika / Chico lagartija 17.10.-9.11.2007
- taiteilija Meksikosta
Rafael Ontiveros, ystävien kesken aper* , opiskeli ensin graafista suunnittelua ennen kuin päätti sukeltaa kuvataiteen maagiseen maailmaan, joka oli kiehtonut häntä lapsesta asti. Taiteeseen tutustuminen jo lapsena toi mukanaan niin voimakkaan visuaalisen tyydytyksen tunteen ja ajatuksen siitä, että on löytänyt oman paikkansa ettei vastaan ollut panemista.
Töillään Rafael haluaa tutustuttaa meidät omaan maailmaansa, joka on täynnä mitä erilaisimpia olioita, meille tuntemattomia ja näkymättömiä. Niin kuin meille näytettäisiin pienoismaailma hieman erikoisella ja riemastuttavalla tavalla. Ajatuksen taustalla on idea elämästä, maasta, jossa me emme kylvä mitään, otamme vain vastaan.
Rafael käyttää töissään mielellään sekatekniikkaa; tekniikan avulla saadaan esille yksityiskohdat, jonka maalaustyyli viimeistelee. Kaikki eri tekniikat ovat hyödyllisiä ja tärkeintä on vain käyttää niitä!
Inspiraatio lähtee aina itsestä. Sitä työstetään ja jatketaan työstämistä seuraavana päivänä. Ei siis mitään uutta auringon alla. Taiteilija on itse itsensä suurin kriitikko. Ihmiset päättävät kutsutaanko sinua taiteilijaksi vai ei. Taiteilija tekee omaa työtään, päätöksiä tehdään ja joskus lopputuloksensa voi olla sekä jotain sinnepäin että jotain hyvin merkittävää.
Taiteilijan tehtävänä on auttaa meitä näkemään mikä merkitys on tavallamme tehdä, ilmaista ja nähdä eri asioita.
* aper on pikemminkin tägi kuin lempinimi. Se tulee englannin sanasta ape (=apina) ja loppu-r on lisätty antamaan pieni lisäsäväys
RAFAEL ONTIVEROS - PINTOR MEXICANO
Rafael Ontiveros, sus amigos le dicen “aper”; y aper es una modo de identificación con lo mas autentico del tagg; el mono en inglés y al final la r para darle un toque de fiesta. Estudió diseño gráfico 5 semestres y dejó a un lado esto para llegar a la pintura y mostrarles este mágico mundo.
Desde que tiene un recuerdo de su infancia, las gráficas y las pinturas que llegó a observar de niño; le dieron una gran satisfacción visual y se sintió dentro de su propio entorno. Se dejó llevar por este sentimiento evocativo, y no luchó en contra.
Con su obra Rafael quiere transmitir la inmensa variedad de seres que no vemos y conocemos hasta que llega un valiente a mostrarlos, como el micro mundo por ejemplo que fue mostrado de una peculiar manera de regocijo. Las ideas para las obras salen de la vida… que es la tierra donde ni siquiera tienes que sembrar, y solo se recibe.
Le gusta mucho la técnica mixta, pues es más el detalle que se logra con esta técnica y en el estilo de pintura lo que él hace se demuestra; pero todas las técnicas son muy útiles. En el caso de la docencia lo más importante son los químicos por ejemplo. Lo importante es usarlas.
Rafael piensa que la inspiración solo puede salir de una persona: "Así que lo retomas y continuas mañana!!". No hay nada nuevo por aquí…
Ser artista es una consecuencia de la peligrosidad que tiene la crítica, que en este caso es el mismo artista, es una auto-pregunta… la gente lo decide. "El trabajo nos lleva de la mano y las decisiones llegan temprano, a veces no nos damos cuenta y se determina como un algo y significante a la vez", dice. Según Rafael el rol de un artista en la sociedad es mostrar el significado que tiene nuestro modo de hacer las cosas, de expresarlas y de verlas…
|
|
|
Sin titulo / Ei nimeä 2007, muste
|
Autoretrato / Omakuva 2007, serigrafia
|
Lisko llega a Helsinki / Lisko saapuu Helsinkiin 2007, sekatekniikka
|
|
Familia finlandesa / Suomalainen perhe 2007, sekatekniikka
|
Chicos con pantalones / Pojat housuineen 2007, sekatekniikka
|
Renacimiento roto / Rikkinäinen uudestisyntyminen 2007, sekatekniikka
|
|
Mi lado oscuro / Pimeä puoleni 2007, sekatekniikka
|
Criatura de seis ojos / Kuusisilmäinen olio 2007, sekatekniikka
|
Criatura peligrosa / Vaarallinen olio 2007, sekatekniikka
|
|